lauantai 22. kesäkuuta 2013

Alanya part 4

Torstai meni rannalla aurinkoa ottaen, tällä kertaa itäisellä rannalla. Alanyassa alko triathlonin EM-kilpailut ja uintiosuus lähti itäiseltä rannalta. Ei paljon nähty itse kilpailua, enimmäkseen vaan urheilijoita treenaamassa, juoksemassa tai pyöräilemässä ympäri kaupunkia.


Söin sinä päivänä Turkin erikoisuutta, eli kebap rullaa. Maria kävi hotellilla manikyyrissä ja mää menin myöhemmin niin sanottuun kalahierontaan. Se tuntu tosi hauskalta, kutitti aika paljon mutta ei sattunut lainkaan.





Syötiin taas kerran ihana illallinen. Alkurokana salaattia ja patonkia ja pääruoan jälkeen saaatiin vielä ihania hedelmiä.


Perjantai, eli kotiin lähtöä edeltävä päivä, oli meiän osalta rauhallinen. Ostettiin tuliaisia, käytiin rannalla, syötiin ja nautittiin hotellin iltaohjelmasta. Turkkilainen ilta oli tosi kiinnostava. Ohjelmassa oli folklore-tansseja, staff show ja napatanssia. 









Lauantaina otettiin viimiset rusketukset altailla. Käytiin mukavassa ravintolassa ja otettiin siellä kuva tarjoilijan kanssa. Tuo sen hiustyyli on vissin aika suosittu Turkissa just nyt, koska tooosi monella oli tolla lailla hiukset.

Viiden aikoihin lähdettiin bussilla kohti Antalyaa. Sadan eri turvatarkastuksen jälkeen istuttiin lopulta koneessa ja Suomessa oltiin kahen aikaan yöllä. Ootettiin lentokentällä että ensimmäinen juna kohti Kokkolaa lähtis. Voitte vaan kuvitella kuinka väsyneitä oltiin ku puoli kaheksan aikoihin astuttiin junaan.



Mitä mää nyt sit tykkään Turkista ja Alanyasta? No jos alotetaan Alanyasta, niin mun mielestä se oli tosi kiva kaupunki. Siellä riittää tekemistä kaikille. Rannat on isoja ja tosi hienoja. Kauppoja on tosi paljon, basaarikauppoja ja myös ihan aitoja merkkikauppoja. Liikenne on ihan älytöntä, niin kantsii olla varovainen. Vaikka itellä on vihreä, pitää aina kattoa jos tulee autoja tai skoottereita, koska varsinkin skootterit ajaa ihan miten ite lystää. Useimpien skoottereitten kyydissä oli kolme henkilöä ja kellään ei ollu kypärää...
Ruoka oli mun mielestä oikein hyvää, perus välimeren ruokaa. Jos nyt jotain ruokaa suosittelisin, niin kebapia. Se on niitten erikoisuus.
Ihmiset on enimmäkseen ystävällisiä. Varsinkin tarjoilijat ja meiän hotellin useimmat työntekijät oli tosi mukavia. Välillä tuntu kuitenkin että ne oli "päällekäyviä". Saattoi kysyä facebookia jne. Kauppiaat huutaa kaikenlaista ja se on välillä tosi rasittavaa. Pitää vaan välttää silmäkontaktia ja kävellä tylysti ohi. Mää olin siskon kanssa siellä ja me ollaan molemmat blondeja, mikä herättää hirveesti huomiota. Kyllä sitä voi mennä tyttöporukalla Turkkiin, mut pitää olla järki mukana. Mieluiten kannattais kuitenkin ottaa poikaystävä, veli tai isä matkalle mukaan.
Vaikka välillä meni ihmisten kanssa hermot, haluaisin ehdottomasti mennä Alanyaan takas. Ainakin tällä hetkellä kaipaan Turkkiin takas tosi paljon. Jospa saatais tänne Suomeen yhtä hyvät kelit niin olisin tyytyväinen :)

- Laura -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti